Tuubihuivi

Minulla on pahana tapana jättää neuleet innostuksen lopahtaessa laatikkoon venymään. Ja melummin aloitan aivan uuden työn kutomisen kuin teen edellisen valmiiksi. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja sain aikaiseksi tehdä valmiiksi syyslomalla aloittamani tuubihuivin. Seuraavana vuorossa ovat äidille kutomani villasukat, joiden kutomisen aloitin viime keväänä.

Neuloin huivin valepatenttina harmaasta Isoveli-langasta, jota kului kaksi kerää. Loin 30 silmukkaa paksuille pyöröpuikoille. Tavalliset puikot käyvät myös, mutta mielestäni pyöröpuikoilla neulominen on helmpompaa. Puikkojen paksuus vaikuttaa neuleen löyhyyteen, mitä paksummat puikot, sitä löyhempi neulos. Jos käsiala on löyhä, kannattaa siis valita ohuemmat puikot ja päinvastoin. Toistin kierroksia 1 ja 2, kunnes lankaa oli jäljellä muutama metri päättelyä varten.

1. kierros: ensimmäinen silmukka nostetaan oikein neulomatta, *3 oikein, 1 nurin*, viimeinen silmukka oikein
2. kierros: ensimmäinen silmukka nostetaan oikein neulomatta, 2 oikein, *1 nurin, 3 oikein*. 1 nurin, 1 oikein, viimeinen silmukka oikein

*_* = toistetaan merkkien väliä

Päättelyn jälkeen ompelin neuleen päät yhteen vuoropistoin. Tadaa ja huivi oli valmis!

Hellu mallina

Vuoden vanhempi ja viisaampi?

Isoveljeni sanoin nyt oon siis jo melkein aikuinen, 21 vuotta. Pienen pientä ikäkriisiä pukkaa. Vaikka minulla on vielä koko elämä edessäni, tuntuu että tietty vaihe on kuitenkin päättymässä. Onhan minulla jo oma asunto, opiskelupaikka, osa-aikainen työ ja tulen toimeen omillani. Kuitenkin teinivuosien huoleton elämä on kaveripiirissä vaihtunut haaveiluun perhe-elämästä, lapsista, omasta talosta ja vakituisesta työstä. Asioihin, jotka tuntuvat vielä itselle niin kaukaisilta. Minä vielä etsin itseäni.

Parasta synttäreissä on ehdottomasti lahjat. Tässä niistä muutama.

Minun eka Guess<3

Työharjoittelu

Kontattu ympäri tehdasaluetta Michelin-ukon näköisenä, harjoiteltu kahvin juontia ja jouten oloa. Eka työharjoittelu päivä siis ohi. Luvassa aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä.

Vielä eilen jännitti ihan hirveästi ja tuntui, etten saa yöllä nukutuksi ollenkaan. Turhaa kuitenkin jännitin. Työkaverit oli mukavia ja työnteko huomattavasti rennompaa verrattuna aiempiin kokemuksiin.

Vaikka koulussa välillä iskeekin epätoivo, niin ehkä olen kuitenkin siellä jotain oppinutkin. Ainakaan eka päivä ei vaikuttanut ihan älyttömältä avaruustieteeltä.

Seuraavat 8 viikkoa vietän siis noin 2000 muun työntekijän kanssa erittäin miesvaltaisella työpaikalla. Suurin osa on varmasti vanhoja, likaisia duunariäijiä, mutta pakko siihen joukkoon on mahtua muutama hyvännäkönenkin. ;)

i ♥ school

Viimeisen reilun viikon aikana opiskelu on vienyt minusta kaikki mehut. Koko jakson kateissa ollut motivaatio ei ole vieläkään löytynyt. Loputon stressi ahdistaa. Vähän nukuttuja öitä, sivuja muistiinpanoja ja epäonnistumisen tunteita. Fiilikset on kuin lukion koeviikolla. 3 tenttiä takana ja vielä 1 edessä. 

Järjetön rakkaus

"...Sinä oot se päätös, jonka pyörrän
Takki, jonka käännän
Vaikka pelottaa
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa huulluus

Järjetön rakkaus

Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää

Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää

Miksei sitä hengiltä saa

Loukkaa tuhat kertaa vielä
Väitä, ettet tiedä
Miestä huonompaa
Voit olla varma
Anteeksi saat aina
Ei kai ole sulla
Sen helpompaa..."

Järjetön rakkaus - Jesse Kaikuranta

Osui ja upposi, rakastuin. Kuulin tämän tänään ekan kerran sattumalta radiosta. Piti ihan pysähtyä ja kuunnella. Mikään biisi ei ole aikoihin aiheuttanut samoja fiiliksiä. Sanat vaan niin loksahtaa paikalleen.

En tiedä, onko kovin järkevää kuunnella tätä perjantai-iltana yksin kotona. Kyyneleet valuu väkisin pitkin poskia. Ihana Jesse.

SIKATREENI

Kaverin houkuttelemana lähdin tänään rohkeasti kokeilemaan mulle ihan uutta jumppaa. Kesällä liikunta on kaikkien hyvien tekosyiden takia jäänyt hieman vähemmälle, joten alkuun pikkuisen jännitti, mitä tästä oikein tulee. Oma kunto oli siis ihan kysymysmerkki. Eikä mun oloa helpottanut yhtään kun luin jumpan kuvauksen netistä: "Tunnit sopivat kaikille kuntoon katsomatta, sillä jokainen on lopussa yhtä hengästynyt kun otetaan viimeisetkin voimat pois. Asenne ratkaisee!"

Heti alkuun tuli selväksi, että nyt mennään. Vilkuilin kelloa ja mietin, mihin oon itteni tunkenut. Hiki virtasi, lihakset kramppasi ja hölkkäkin alkoi tuntua iisiltä. Mutta selvisin tunnin rääkistä hengissä kaikkeni antaneena. Ja mikä parasta, se palkitseva fiilis treenin jälkeen. Olin unohtanut, kuinka hyvältä se tuntuu. Ensi viikolla ehdottomasti uusiksi!

Lisäksi mulle iski ihan hirveä treenivaatekuume. Uudet kengät on ainakin ihan must! Edelliset on taidettu ostaa ala-asteella...

Moi! Mun nimi on Eveliina.

Oon 20-vuotias opiskelija Oulusta. Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa. Oikeastaan amk:n piti olla vain väliaikainen ratkaisu, mutta tänä syksynä starttasi jo toinen vuosi opinnoista. Haaveissa on toki edelleen päästä lukemaan taloustieteitä yliopistoon. Ensi keväänä tsemppaan tosissani pääsykokeisiin!

Tykkään kovasti liikkua ja urheilu on aina tavalla tai toisella ollut lähellä mun sydäntä. Käsillä tekeminen on kans mun ehdottomia lempparipuuhia. Oon ehkä vähän mummo, mutta tykkään neuloa huiveja ja sukkia. Enkä voi olla mainitsematta musiikkia, se on ihan parasta maailmassa.

Viime aikoina oon huomannut (tai oikeastaan mulle on huomautettu), että kirjoitan paremmin kuin puhun. Kirjoittaessa joutuu kuitenkin miettimään kaksi kertaa, mitä suustaan päästää ulos. Siitä sain lopullisen insipiraation aloittaa ihan oma blogi. Myönnän, että oon suunnitellut tätä jo 100 vuotta, mutta nyt tää hetki vaan tuntui oikealta.

Ajattelin kirjoittaa ihan päiväkirjatyyliin, silloin kun minusta siltä tuntuu. Tärkeintä mulle on se, että voin itse lukea jälkeenpäin omia ajatuksia ja nähdä mitä kaikkea on oikeasti tullut tehtyä. Ehkä oppiakin jotain.

Tervetuloa!