Sain inspiraation huivin neulomiseen, kun löysin ihanan pehmeät ja paksut Novitan Siiri-langat alennusmyynnistä. Tähän työhön lankaa kului reilut yksi ja puoli kerää.
Loin 30 silmukkaa paksuille pyöröpuikoille. Tavalliset puikot käyvät myös, mutta mielestäni pyöröpuikoilla neulominen on helmpompaa. Toistin alla olevaa kierrosta oikealla ja nurjalla puolella, kunnes huivin pituus oli noin 150cm.
Kierros: ensimmäinen silmukka nostetaan oikein neulomatta, *2 oikein, 1 oikein kiertäen, 1 nurin*, 2 oikein
*_* = toistetaan merkkien väliä
Päättelyn jälkeen ompelin neuleen päät yhteen vuoropistoin.
tiistai 26. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Sunnuntai
Aurinkoisen kevätsään houkuttelemana lähdettiin tänään miniroadtripille Hailuotoon, joka on Perämeren suurin saari ja pieni kunta Oulun edustalla. Käytiin ihailemassa upeita maisemia ja pienten etsintöjen jälkeen löydettiin luontopolun varrelta laavu, missä paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja. Nyt väsyttää ja lämmin sauna odottaa, mutta normi sunnuntai löhöilyyn verrattuna tämä päivä voitti 100-0. Aivan mahtava aloitus siis minun hiihtolomalle. Toivottavasti kaikki lomapäivät olisi edes puoliksi näin mukavia. :-)
lauantai 23. helmikuuta 2013
Ystävänpäivä
Tai niin kuin M asian eilen ilmaisi "Hyvää myöhästynyttä itsenäisyyyspäivää!". Ystävänpäivä oli ja meni, mutta kuten tapaan kuuluu meillä juhlittiin sitä vähän myöhässä. Ei se mitään, sillä oikeastaanhan ystävänpäivän kuuluisi olla 365 päivänä vuodessa. Ja vielä kun saisi joka päivä nuin superhyvää mansikkakääretorttua ja kivoja lahjoja. Kiitos äiti ja kiitos M♥
lauantai 9. helmikuuta 2013
Nails done
Omat kynteni ovat aivan surkeat, liuskottuvat ja lyhyet. Jotta vihaisin niitä hieman vähemmän, käytän lähes aina niissä lakkaa. Geelikynnet olisi aivan unelmat, mutta töissä ja koulussa hankalat. Tällä kertaa törmäsin kauppareissulla aivan ihanaan lilaan glitterlakkaan. Superkivan värin lisäksi lakka levittyi helposti ja kuivui nopeasti. Suosittelen!
Nail hardener/Mavala scientifique, 3 Tutti frutti/Maybelline Colorama, Minute quick-finish/Mavala
Nail hardener/Mavala scientifique, 3 Tutti frutti/Maybelline Colorama, Minute quick-finish/Mavala
perjantai 8. helmikuuta 2013
Sisustusjuttuja
M:n muuttopäivän kunniaksi käytiin eilen shoppailemassa pientä päivitystä meidän kodin sisustukseen. Ikeasta tarttui mukaan muutama säilytyslaatikko, sukkalaatikoita, sylitaso läppärille ja uunivuoka.
Lisäksi käytiin ostamassa muutama tyyny sohvalle pienemmästä kaupasta. Olin niin kyllästynyt vanhoihin ja haaveilin jo Gantin aidoista tähtityynyistä, mutta nämä saavat nyt kelvata.
Mikä parasta M:n äiti lahjoitti meille ihania aivan käyttämättömiä Iittalan Aino Aalto tarjoilulautasia ja -kulhoja, laseja ja kaatimen. Oon sen verran Iittalafani, että jos voisin päättää, söisin vain Iittalan astioista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)